Rotukuvaus


Fox Paulistinha eli brasilianterrieri kuuluu keskikokoisten terrierien ryhmään (FCI:n ryhmä 3).

Nimi Fox Paulistinha tulee rodun alkuperäisestä kasvatusalueesta. Rodun maksimi säkäkorkeus

on 40cm ja paino ei saa ylittää 10 kiloa. Väriltään koirat ovat kolmivärisiä, jossa pohjavärinä on

valkoinen. Turkissa on erikokoisia ja -muotoisia mustia, sinisiä tai ruskeita laikkuja. Pään ja korvien

tulee olla tummat; valkoista saa olla kuono-osassa ja kapeassa piirrossa.

Koiran tulee olla neliömäinen ja varustettu kauniisti kaareutuvilla linjoilla. Ylhäältä katsottuna koiran

pää on kolmion muotoinen. Korvat ovat kaukana toisistaan ja kuono kapenee melko voimakkaasti

silmistä tummaan kirsuun. Koiralla on hyvä otsapenger. Koiran selkä laskee hieman säästä lantioon

päin. Selkä on suhteellisen lyhyt ja lihaksikas. Eturinta on kohtuullisen leveä, jolloin eturaajat pääsevät

liikkumaan vapaasti. Vatsalinja muistuttaa hieman vinttikoiran vatsaa, mutta ei kohoa aivan yhtä jyrkästi

lantiota kohden. Häntä on lyhyt ja koira kantaa sitä pystyssä. Hännän ei tule kaartua selän päälle.

Raajat ovat edestä katsottuna suorat. Liikkeet ovat lyhyet ja nopeat. Koira liikkuu kumipallomaisesti.

Karva on lyhyt ja sileä.

Luonteeltaan brasilianterrieri on tyypillisen vilkas terrieri. Se elää jatkuvasti täyttä elämää ja haluaa

osallistua väsymättömästi kaikkeen ympärillään tapahtuvaan niin sisällä kuin ulkonakin. Tyypillistä

on koiran poikkeuksellisen voimakas kiintymys perheenjäseniin ja selkeä pidättyvyys vieraita kohtaan.

Vaikka koira voi vaikuttaa aralta, se ei missään tapauksessa ole sitä vaan pelkästään varovainen.

Rotua voikin kuvata hieman yllättävällä sanaparilla epäluuloinen mutta ystävällinen.

Vilkkaan ja aktiivisen luonteensa vuoksi rotu ei sovellu aivan kaikille vaan koiran omistajan tulee

olla aktiivinen ja halukas touhuamaan koiransa kanssa. Toiminnaksi kelpaa mikä tahansa pitkistä

metsälenkeistä kilpailuihin tähtäävään koulutukseen. Pääasia on se, että koiran aivot saavat tekemistä.

 

 

ROTUMÄÄRITELMÄ
BRASILIANTERRIERI (TERRIER BRASILEIRO)
Ryhmä: 3
FCI:n numero: 341
Hyväksytty: FCI 20.1.1998, SKL-FKK 2.12.1998
Alkuperämaa: Brasilia

 

    

 

KÄYTTÖTARKOITUS:

Pienriistan metsästykseen käytettävä koira, vahti- ja seurakoira.

 

LYHYT HISTORIAOSUUS:

Brasilianterrierin esi-isät eivät ole kotoisin Brasiliasta. Viime vuosisadalla ja tämän vuosisadan

alussa useat nuoret brasilialaiset opiskelivat eurooppalaisissa yliopistoissa, etenkin Ranskassa

ja Englannissa. Usein nämä nuoret avioituivat ulkomailla ja kotiin palatessaan heidän vaimonsa

toivat mukanaan pieniä terrierityyppisiä koiria. Nuoret perheineen palasivat maatiloille, joilta he

olivat lähteneet. Pieni koira sopeutui maatilan elämään ja risteytyi paikallisten koirien kanssa.

Näin muotoutui uudentyyppinen koira, jonka ulkomuoto vakiintui muutaman sukupolven aikana.

Kun suuret kaupungit kehittyivät, niiden komeat kaupunkikeskukset houkuttelivat maanviljelijöitä

perheineen ja työntekijöineen. Siten pieni koira joutui kokemaan toisenkin ympäristönmuutoksen.

 

YLEISVAIKUTELMA:

Keskikokoinen, solakka ja tasapainoinen koira, jolla on kiinteä, mutta ei liian raskas rakenne.

Neliömäisessä rungossa on kauniisti kaartuvat linjat, jotka erottavat sen suoralinjaisesta

sileäkarvaisesta kettuterrieristä.

 

KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE:

Väsymätön, tarkkaavainen, toimelias ja innokas; ystävällinen ja hyväntahtoinen tuttuja kohtaan.
 

PÄÄ:

Ylhäältä katsottuna kolmion muotoinen, tyvestään leveä; korvat ovat kaukana toisistaan; pää kapenee

huomattavasti silmistä lähtien kohti kirsua. Sivulta katsottuna pään ylälinja nousee hieman kirsusta

kohti otsapengertä, on jyrkkä silmien välissä ja kaartuu hieman kohti niskakyhmyä.
 

KALLO-OSA:

Kaareva; otsa on kohtalaisen litteä. Ylhäältä katsottuna kallon sivut kaartuvat silmiä kohti. Etäisyys

silmän ulkokulmasta korvan kiinnityskohtaan on sama kuin silmien ulkokulman väli. Otsauurre on

hyvin kehittynyt.

 

OTSAPENGER:

Korostunut.

 

KIRSU:

Kohtalaisen kehittynyt ja väriltään tumma. Sieraimet ovat avarat.

 

KUONO-OSA:

Ylhäältä katsottuna silmien ulkokulmasta kirsun kärkeen tasakylkisen kolmion muotoinen. Kuono on

voimakas ja silmien alta hyvin meislautunut, hieman laskeva kuonon tyvi korostaa otsapengertä.

 

HUULET:

Kuivat ja tiiviit, ylähuuli on juuri ja juuri alahuulen päällä peittäen hampaat. Suu sulkeutuu täydellisesti.

 

HAMPAAT / PURENTA:

42 hammasta, jotka ovat oikein sijoittuneet ja hyvin kehittyneet. Leikkaava purenta.

 

POSKET:

Kuivat ja hyvin kehittyneet.

 

SILMÄT:

Sijoittuneet niskakyhmyn ja kirsun puoliväliin, kaukana toisistaan, silmien ulkokulman välinen

etäisyys on sama kuin etäisyys silmän ulkokulmasta kirsun kärkeen. Silmät katsovat suoraan

eteenpäin, ne ovat kohtuullisen ulkonevat ja kooltaan suuret. Kulmakaaret ovat hieman korostuneet.

Silmät ovat pyöreähköt, avoimet ja eloisat; ilme on innokas. Sinisillä koirilla silmät ovat siniharmaat,

ruskeilla ruskeat, vihreät tai siniset.

 

KORVAT:

Kiinnittyneet kallon sivuille silmien kohdalle ja kauas toisistaan korostaen kallon leveyttä. Korvat ovat

kolmionmuotoiset, teräväkärkiset ja asennoltaan puolipystyt, korvan kärki on taittunut kohti silmän

ulkokulmaa. Korvia ei typistetä.

 

KAULA:

Kohtuullisen pitkä ja tasapainoinen suhteessa päähän. Kaula liittyy sulavasti päähän ja runkoon. Se on

puhdaslinjainen, kuiva ja ylälinjaltaan hieman kaareva.

 

RUNKO:

Tasapainoinen ja neliömäinen, ei liian raskas. Ääriviivat ovat kauniin kaarevat.

 

YLÄLINJA:

Kiinteä ja suora, laskee hieman säästä kohti lantiota.

 

SÄKÄ:

Selvästi erottuva ja liittyy sulavasti eturaajoihin.

 

SELKÄ:

Suhteellisen lyhyt ja lihaksikas.

 

LANNE:

Lyhyt ja kiinteä, liittyy sulavasti lantioon.

 

LANTIO:

Hieman viisto, hyvin kehittynyt ja lihaksikas; hännän kiinnitys on matala.

 

RINTAKEHÄ:

Eturinta ei ole kovin korostunut, se on kohtuullisen leveä, jotta eturaajat liikkuvat vapaasti.

Rintakehä on pitkä ja syvä, ulottuu kyynärpäiden tasolle. Rintalasta on pitkä, vaakatasossa ja

kohtuullisen kaareva. Kylkiluut ovat kaarevat.

 

ALALINJA JA VATSA:

Vatsalinja on hieman kaareva ja kohoaa takaosaa kohti, mutta ei yhtä voimakkaasti kuin whippetillä.

 

HÄNTÄ:

Matalalle kiinnittynyt ja lyhyt, typistetty toisen ja kolmannen nikaman välistä. (Huom. Suomessa

typistyskielto.) Typistämätön häntä on lyhyt, ei kintereisiin asti ulottuva, matalalle kiinnittynyt,

vahva ja asennoltaan yläviisto, ei kierry selän päälle.


ETURAAJAT
YLEISVAIKUTELMA:

Eturaajat ovat edestä katsottuna suorat, melko kaukana toisistaan ja yhdensuuntaiset takaraajojen

kanssa, jotka myös ovat suorat, mutta kauempana toisistaan.

 

LAVAT:

Pitkät ja viistoudeltaan 110 - 120°.

 

OLKAVARRET:

Suunnilleen lapojen mittaiset.

 

KYYNÄRPÄÄT:

Tiiviisti rungon myötäiset, samalla korkeudella kuin rintakehän alalinja.

 

KYYNÄRVARRET:

Suorat, hoikat ja kuivat.

 

RANTEET:

Avoin kulmaus.

 

VÄLIKÄMMENET:

Suorat ja hoikat.

 

KÄPÄLÄT:

Tiiviit, eivät sisä- eivätkä ulkokierteiset, jäniksenkäpälän muotoiset, kaksi keskimmäistä varvasta

ovat toisia pitemmät.

 

TAKARAAJAT
YLEISVAIKUTELMA:

Takaraajat ovat voimakaslihaksiset ja kaikilta osin sopusuhtaiset; reidet ja sääret ovat hyvin

kehittyneet.

 

REIDET:

Hyvin kehittyneet ja lihaksikkaat.

 

POLVET:

Kulmaus on tylppä.

 

SÄÄRET:

Suhteessa reiden pituuteen ja leveyteen.

 

KINTEREET:

Korkeat, kinnerkulma on tylppä.

 

VÄLIJALAT:

Suorat.

 

KÄPÄLÄT:

Tiiviit ja etukäpäliä pitemmät.

 

LIIKKEET:

Tyylikkäät, vapaat, lyhyet ja nopeat.

 

NAHKA:

Rungonmyötäinen ja kuiva, ei löysä.

 

KARVAPEITE
KARVA:

Lyhyttä, sileää ja ohutta, ei kuitenkaan pehmeää; pinnanmyötäistä ja rotan karvan tyyppistä.

Iho ei näy karvapeitteen läpi. Karva on ohuempaa päässä, korvissa, kaulan alapuolella, eturaajojen

sisä- ja alaosassa sekä reisien takapuolella.

 

VÄRI:

Vallitseva pohjaväri on valkoinen, jossa on mustia, ruskeita tai sinisiä värialueita. Seuraavat

tyypilliset ja rodunomaiset värimerkit tulee aina esiintyä: punaruskeat merkit silmien yläpuolella,

kuonon kummallakin sivulla ja korvan reunoissa ja sisäpuolella. Näitä punaruskeita merkkejä

voi olla muuallakin rungossa valkoisen ja värialueiden välissä. Päässä ja korvissa tulee aina olla

mustaa, ruskeaa tai sinistä; päässä voi olla valkoinen ”pläsi” tai valkoiset merkit mieluiten

otsauurteessa ja kuonon sivuilla, niin tasapainoisesti sijoittuneina kuin mahdollista.

 

KOKO JA PAINO
SÄKÄKORKEUS:

Urokset 35 - 40 cm, nartut 33 - 38 cm.

 

PAINO:

Korkeintaan 10 kg.

 

VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna

virheen vakavuuteen.
- rakennevirheet
- käyrät raajat
- pitkä tai epätyypillinen karvapeite
- puutteet tyypillisessä rodunomaisessa värityksessä
- täysin pystyt korvat
- liian voimakaslihaksiset tai liian löysät lavat.

 

HYLKÄÄVÄT VIRHEET:
- vihaisuus tai arkuus
- muunlainen kuin hieman viisto lantio
- ylä- tai alapurenta
- tasapainoisuuden puute, epätyypillinen rakenne.
HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina

kivespussiin.